Neitokaisen mielestä on kulunut aivan liian kauan aikaa siitä, kun hänen nukkensa on saanut uusia vaatteita. Täytyy myöntää, että ennen tilkkuiluun hurahtamista niitä valmistui kyllä useammin. Niitä on kiva valmistaa, kun tulevat yhdeltä istumalta valmiiksi, eikä kangastakaan paljon tarvita.

1633604.jpg

Tilkkurintamallakin on keskeneräisiä juttuja ja virkattukin on. Niistä sitten myöhemmin lisää, kunhan joskus valmistuvat kuvauskuntoon.