Kirpparilta tarttui jo alkuvuodesta mukaani vanha kukkapylväs. Ostaessani tiesin, että pylväs kaipaa tuunausta. Se oli keikkuvainen ja tummunut (tässä vaiheessa olisi kiva näyttää kuvaa, mutta kun sitä en muistanut tietenkään ottaa). No nyt yhtenä päivänä päätin ottaa pylvään käsittelyyn. Ensin hioin sen kauttaaltaan ja kiristelin ruuveja, sitten vaan uutta väriä pintaan ja lopputulokseen olen ihan tyytyväinen.

IMGP0750.jpg

Yksi syy tämän pylvään ostamiseen oli tuo alataso, joka on juuri sopivan kokoinen kirkasvalolampulle. Sitä ei nyt tietysti tarvita, mutta tuossa sille on passeli paikka.

Täytyy kyllä myöntää, että tuo maalaaminen vaatii minulta vielä harjoittelua. Vaikka miten ohuen kerroksen maalia laittoi, aina sitä valui jostain kohtaa. Pylväs olisi ehkä vaatinut vielä kolmannenkin maalikerroksen, mutta nyt saa luvan kelvata näin.